Superpesis


Hamina kaatui IPV:n käsittelyssä Aviasport Areenalla


IPV pelasi lauantai-iltana kenraaliharjoituksen ennen sarjakauden avausta ensi sunnuntaina Fuengirolassa. Lauantain harjoitusottelussa IPV voitti Haminan Palloilijat lukemin 1-0 (2-2, 8-0).

- Ensimmäinen jakso oli vähän hermostunutta, tuli merkkivirheitä ja semmoista. Kahden kuukauden pelaamattomuus näkyi. Vaikka saatiin otteluun hyvä startti, niin Hamina pääsi vielä tasoihin. Siihen ekaan jaksoon en ole tyytyväinen. Toisessa jaksossa ruvettiin pelaamaan sisällä paremmin ja ulkopeli tuli siinä samalla. Toiseen jaksoon puolestaan olen tyytyväinen, IPV:n pelinjohtaja Petri Tuuva summaa ottelua.

Ottelun juoksuhanat aukesivat avausjakson toisen vuoroparin lopettavalla, kun IPV:n kakkoskärki rakenteli kotiutuspaikat. Kyseiset kotiutukset siunaantuivat Jere Dahlströmille, joka paukutti tilanteesta kaksi juoksua. IPV:n avausjuoksut toivat Jarkko Matikka sekä Tuisku Tuovinen.

Avausjaksolla Hamina nousi tasoihin kolmannen vuoroparin aloittavalla. Haminan ensimmäisen juoksun löi Simo Vanhala, ja toisen Pasi Rajala.

Molemmille tarjoutui avausjaksolla vielä paikkoja voittaa jakso, mutta ensimmäinen jakso päättyi tasan lukemiin 2-2.

Toiselle jaksolle IPV tuli räväkästi, ja löi heti ensimmäisellä aloittavalla taululle lukemat 2-0. Ensimmäisen juoksun täräytti Dahlström, ja toisen juoksun Konsta Kurikka.

- Kun saatiin toisen jakson ekaan vuoropariin kaksi juoksua, niin kyllä se oli tämän ottelun käännekohta, Tuuva kertaa.

Hamina ei onnistunut juoksuja naputtamaan, mutta kotijoukkue kaunisteli lukemia vielä oikein urakalla. IPV onnistui toisella jaksolla juoksun tekemisessä jokaisessa vuoroparissa. Parhaiten IPV:ltä tänään onnistui Jere Dahlström, joka löi yhteensä kuusi juoksua. Myös IPV:n pelinjohtaja Tuuva kehui Dahlströmin suoritusta.

- Kun saatiin tilannetta päälle, niin kyllä Jere löi taas kerran ne ensimmäiset tärkeät juoksut. Jeren lyönnit olivat tämän päivän parasta antia.

Ottelu oli viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua. Sarja käynnistyy IPV:n osalta ensi sunnuntaina Fuengirolassa, jossa vastaan asettuu Vimpelin Veto. Tuuvan mukaan tämä ottelu oli Redseille tärkeä ennen sarja-avausta.

- Nyt saatiin taas peli alle, ja se oli meille todella tärkeätä, että saadaan pelattua vielä ennen sarjan avausta.

Ottelun juoksut:

1.Jakso

1-0 Dahlström - J.Matikka
2-0 Dahlström - Tuovinen
2-1 Vanhala - Rajala
2-2 Rajala - Lehikoinen

2.Jakso

1-0 Dahlström - Lantiainen
2-0 Kurikka - J.Matikka
3-0 Dahlström - Sikiö
4-0 Dahlström - Liukku
5-0 Kurikka - Sikiö
6-0 Kosonen - Lattu
7-0 J.Matikka - Liukku
8-0 Dahlström - Lattu

Santeri Tynkkynen santtyu@gmail.com