Superpesis


Koskenkorva karkasi toisella jaksolla


IPV taisteli otteluvoitosta Koskenkorvalla puoliaikaan asti, mutta toisen jakson alussa ulkopelivirheet veivät haaveet pisteistä mukaan. Koskenkorva nappasi voiton jaksoin 1-0 (3-3, 10-0).

Ottelun alku oli IPV:n kannalta synkkä. Lukkari Ville Liukulla oli syöttönsä kanssa vaikeuksia ja kahden vapaataipaleella annetun juoksun jälkeen pelinjohtaja Petri Tuuva vaihtoi lukkariksi Joona Sikiön. Ensimmäisen sisävuoron jälkeen Koskenkorva johti 3-0.

Omalla ensimmäisellä sisävuorollaan IPV ei saanut mitään aikaiseksi, mutta toiseen Koskenkorvan sisävuoroon punaiset löysivät rytminsä ja saivat nollattua lentävän alun saaneen kotijoukkueen. Toisella sisävuorolla alkoi tapahtua myös sisäpelissä. Kavennuksen 3-1 löi Juuso Lattu puhkaisemmalla kakkosrajan ykköstilanteessa ja juoksemalla kunnarin. Lantiainen paloi niukasti kotiin.

Lattu toi 3-2 kavennuksen vapaataipaleella ja 3-3 tilanteeksi löi vanhalla kotikentällään Jere Dahlström. Tasoitusjuoksun toi jussi Hurskainen.

Taistelu jaksovoitosta kulminoitui neljänteen vuoropariin. Koskenkorva tuli ensin lyöntivuoroon tilanteessa 3-3 pystyen luomaan ajolähdön Patrik Wahlstenille, mutta IPV:n ulkokenttä kesti painostuksen ja pääsi yrittämään jaksovoittoa tasoittavallaan.

Tuuva joukkoineen teki vielä ennen viimeistä sisävuoroa vaihtoja, mutta kolmostilanteen rakentaminen osoittautui ratkaisuhetkillä ylivoimaiseksi haasteeksi. Näin avausjakso tasattiin lukemin 3-3.

Koskenkorva sai myös toiselle jaksolle vahvan lähdön. Antti Kuusisto piiskasi pallon läpi kakkosrajasta ja kunnarin lisäksi nappasi tililleen kaksi tavallista. Hetken kuluttua Wahlsten kotiutti Kuusiston ja peli oli avausvuoroparin jälkeen jo 4-0 kotijoukkueelle.

IPV:n toinen sisävuoro oli heikko ja loppui nopeasti. Vastaavasti hengen päälle saanut Koskenkorva löi palloa toisella sisävuorollaan jälleen kakkosrajasta läpi Veli-Pekka Yli-Hirvelän toimesta ja ulkokentän avustuksella. Johto kasvoi näin jo lukemiin 6-0 ja ottelu alkoi olla kättelyitä vaille valmis.

Vierasjoukkue lahjoitti vielä huonon räpyläpäivän jatkoksi pari juoksua Koskenkorvalle puoli-ilmaiseksi ja tilanne oli jakson puolivälissä 8-0.

Ulkopelin heikkous heijastui väistämättä myös sisäpeliin ja IPV pelasi kolmannessa vuorossa ottelun lyhyimmän lyöntivuoronsa. Kolme paloa merkattiin taululle neljällä lyöjällä. Viimeinen sisävuoro oli tässä kohtaa vain muodollisuus.

Ottelun tilastot
Petri Tuuvan kommentit
Juuso Latun kunnari (Youtube)

I palkittu : Juuso Lattu
II palkittu : Joona Sikiö

IPV:n kausi jatkuu perjantaina 18.5.2018 klo 18.00, jolloin vieraaksi saapuu Pattijoki. Tervetuloa kotiavaukseen!

Mikko Pehkonen mikko.pehkonen@ipv.fi