Superpesis


JymyJussit vieraaksi viikon päätösottelussa


IPV:n viikon kolmannessa ottelussa sunnuntaina 20.6.2020 vastaan asettuu Seinäjoen JymyJussit

Ottelu alkaa kello 17 Ukonniemen Stadionilla.

Joukkueet eivät kohdanneet poikkeuksellisen otteluohjelman vuoksi kaudella 2020. Aikaisempina kausina IPV on vienyt keskinäisen kamppailun vain kerran.

Lähtökohdat JymyJussit

JymyJussien kausi ei ole alkanut kauhean hyvin. Neljän ottelun jälkeen joukkueella on kasassa kaksi pistettä ja se pitää sarjataulukon jumbosijaa. Kauden avausottelussa Koskenkorvan Urheilijat kaatui 2-1, mutta nyt joukkue on kolmen ottelun pisteettömässä tappioputkessa. Lauantaina joukkue kohtasi vieraskiertueen ensimmäisessä ottelussa Kiteen Pallon, jossa KiPa oli parempi lukemin 1-0 (2-0, 2-2).

2012 Seinäjoen Maila-Jussien ja Nurmon Jymyn yhdistymisestä syntynyt JymyJussit on kuulunut aikaisempina vuosina kärkijoukkueiden suurimpiin haastajiin, mutta tulevalla kaudella joukkueen odotukset ei ole yhtä korkeat.

Muutoksina viime kauden joukkueeseen on sarjan parhaimmistoon kuuluvan Henri Puputin siirtyminen Manse PP:hen, josta vastavuoroisesti Ville Hotakainen palasi Seinäjoelle. Kankaanpään Maila ja JymyJussit vaihtoivat lukkareita keskenään, kun Joona Lehtinen siirtyi Seinäjoelle ja Henri Itävalo Kankaanpäähän. Muita uusia pelaajia joukkueessa on Miika Anttila ja Viljo Sillanpää. Jussi Parvi aloittaa toisen kautensa JymyJussien viuhkassa.

Joukkueen suurin kulmakivi on lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää joka on voittanut Superpesiksen lyöjäkuninkuuden kolmena vuotena peräkkäin. Viime kauden loppupuolella hän rikkoi 30-vuotiaana 1000 lyötyä juoksua kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana. Imatralaiset muistanevat lähes päivälleen kolme vuotta sitten pelatun ottelun 16.6.2018, jossa Vainionpää rikkoi yhden ottelun lyöntiennätyksen lyöntimäärällä 2+14=16. Jokeripaidasta löytyy myös kova vaihtaja Ville Viita. Polttolinjasta löytyy myös joukkueen kulmakiviin kuuluva Elmeri Lieto sekä vasta 17-vuotias Veeti Kettunen.

Lähtökohdat IPV

IPV on aloittanut kautensa positiivisesti. Se lähtee otteluun sarjataulukon viidenneltä sijalta kahdeksalla pisteellä.

Maanantaina se kärsi kauden ensimmäisen tappion Joensuun Mailalle, mutta palasi torstaina taas Haminassa voittokantaan lukemin 0-1 (4-5, 1-1).

Tämän viikon otteluissa sisäpeli on ollut hieman tukkoista. Torstain ottelussa se teki ratkaisujuoksut viimeisissä vuoropareissa. Lyöjäjokerit Juho Toivola ja Tommi Piirainen ovat olleet joukkueen suuria sankareita, he ovat lyöneet molemmat alkukaudella samat lukemat 1+12=13. Toivola on toiminut välillä myös vaihtajan roolissa ja on joukkueen tehokkain kärkilyöntitilastossa. Jokerikolmikon etenijä Joona Sikiö on ottanut hyvin kärkietenijän roolia Miitri Pesosen epäonnistuessa kentällemenossa.

Sikiö on tuonut eniten juoksuja joukkueelle yhdeksällä tuodulla ja hänen tuotujen prosentti on täysi 100%.

IPV:n pelaaminen on perustettu ulkopeliin ja se on toiminut hyvin. Viime pelissä on kuitenkin lipsahtanut muutamia juoksuja omista virheistä.

IPV:n kokoonpano on elänyt hieman tällä viikolla. Maanantaina Konsta Hyötyläinen oli poissa kokoonpanosta ja torstaina vuorostaan Eino Puustinen ja Aleksanteri Haukka. Kokoonpano oli vielä lauantaina auki ja pelinjohtaja Jukka Mäkisen mukaan se ratkeaa vasta sunnuntaiaamuna.

Imatran Pallo-Veikot samuli.17@hotmail.com