Superpesis


Jymy tyly isäntä Sotkamossa


IPV kärsi vierasottelussa Sotkamon Jymyä vastaan lukemin 0-2 (6-5, 16-3)

Ensimmäinen jakso oli vielä tasainen, mutta toinen jakso Jymyn ilotulitusta. IPV:n ulkokenttä ei saanut pidettyä sataprosenttisesti kotiuttaneita Lauri Rönkköä ja Roope Korhosta kurissa. Mahdollisuus revanssiin on jo tiistaina Lunta Tupaan tapahtumassa Ukonniemessä.

IPV sai juoksutilin auki ensimmäisellä sisävuorolla, kun Juho Keinänen löi pallon kakkosrajaan kotiuttaen Oskari Lukkarin. Paloton ajolähtö meni hetken päästä pahasti pieleen ja taululla oli kolme paloa. Tasoittavalla IPV:n ulkokenttä ei saanut Roope Korhosen lyöntejä kiinni ja tilanne oli 2-1. Lauri Rönkkö löi vielä kakkossaumaan Jymyn kolmannen lyönnin.

Toisella vuoroparilla Tommi Piirainen kavensi IPV:n juoksun päähän kotiuttaessa ajolähdöstä Ville Pietisen kolmosjatkeen lyönnillä. Tasoittavalla IPV:n takakenttä pomputteli Roope Korhosen lyöntiä ja Matias Litmanen toi Jymyn neljännen juoksun.

Kolmannella vuoroparilla Piirainen kotiutti Pietisen toisen kerran illan aikana kahden palon ajolähdöstä. Jymyn lyöjäjokerit kuitenkin jatkoivat kurittamista. Roope Korhonen kotiutti Niko Korhosen kolmosjatkeen lyönnillä ja Lauri Rönkkö Konsta Kurikan välilyönnillä.

IPV:n viimeisen vuoroparin takaa-ajo sai vaikean alun, kun heti kärjestä tuli kaksi paloa. Juho Keinäsen kakkosluukun läpilyönti avasi peliä vielä ja Joona Sikiö toi 6-4 kavennuksen. Keinänen toi IPV:n juoksun päähän, kun Aapo Komulainen ei saanut Niko Korhosen polttoyritystä kiinni Juho Toivolan lyönnistä. Jakso ratkesi kuitenkin Miitri Pesosen palaessa kakkospesälle.

Toisen jakson alku oli IPV:lle vaikea, kun kärki sai hyvin tilannetta ja yksittäisillä lyönneillä tilanne oli 4-0. Tasoittavalla vuorolla IPV ei saanut etenijöitä ykköspesältä pidemmälle.

IPV:n toinen ulkovuoro oli vahva, kun kärjestä saatiin kaksi paloa ja Jymy jäi tässä vuorossa lopulta nollille. Tasoittavalla Tommi Piirainen tuli purkamaan takatilannetta viimeisenä lyöjänä, mutta kotiin syntyi kaksi paloa.

Konsta Kurikka löi Jymyn 5-0 johtoon ykkösrajasta kolmannen vuoroparin alkuun. Hetken päästä Roope Korhonen löi pallon kolmossaumaan, josta se lipsahti takaa läpi kahden juoksun arvoisesti. Lauri Rönkkö lisäsi johtoa vielä 8-0 kotiuttamalla Kalle Kuosmasen kolmosjatkeen lyönnillä. IPV:n vaikeudet jatkuivat kolmannella sisävuorolla.

Neljännen vuoroparin alkuun Niilo Piiponniemi löi kunnarin tyhjään kenttään kakkosjatkeelta. Rytkönen kotiutti perään välilyönnillä Piiponniemen. Juoksujuhlat jatkuivat, kun Lauri Rönkön välilyönti ajolähdöstä pomppasi takaa läpi kahden juoksun ja takatilanteen arvoisesti. IPV:n oli todella vaikea katkaista rynnistystä ja tilanne oli vuoron jälkeen 16-0 Jymylle. Tasoittavalla Juho Keinänen sai kahden palon tilanteessa pallon jälleen läpi kakkosrajasta, tällä kertaa se riitti kunnariin. Tommi Piirainen ja Ville Pietinen saivat vielä lyötyä yksittäiset juoksut kotiuttaen Keinäsen ja Leevi Lehdon.

-Ensimmäinen jakso oltiin pelissä ihan hyvin mukana. Tuli harmittavia räpylävirheitä jonkun verran. En tiedä oliko huono lähtö peliin ja muuta. Sotkamo oli tänään selkeästi parempi. Meiltä puuttui sellainen taistelu ja yritys. Siihen pitäisi tulla selkeä parannus. Tässä on hyvä puoli, että päästään tiistaina pelaamaan uudestaan. Lähdetään paremmalla ilmeellä ja laitetaan Sotkamo koville. Pelinjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi ottelun lehdistötilaisuudessa.

Imatran Pallo-Veikot samuli.17@hotmail.com