Superpesis


Kausi jatkuu sunnuntaina Kankaanpäässä


IPV:n viikon tauko peleistä on ohi ja matka jatkuu Kankaanpään Mailan vieraaksi sunnuntaina kello 17

KaMa ei ole vielä toistaiseksi avannut pistetiliään neljästä pelaamastaan ottelusta ja on sarjataulukon viimeisenä. Toisaalta se on kohtaamiset ovat olleet Manse PP:tä, Hyvinkään Tahkoa, Joensuun Mailaa ja Vimpelin Vetoa vastaan.

Viime kaudella joukkue säilytti sarjapaikkansa voittamalla Jyväskylän Lohen karsinnoissa suoraan 3-0 voitoin. Myös tämän kauden ennakkoarviossa joukkuetta on ennakoitu taistelevan sarjapaikasta. Sunnuntaina jaettavat pisteet tulevat olemaan tärkeitä molemmille joukkueille.

KaMan joukkue koki viime kaudella useampia muutoksia. Jouni Itävalo, Henri Pulkkinen, Manu Haukkala ja Kari Kellokoski lopettivat uransa. Lisäksi tärkeä palanen Lauri Vierimaa pyörsi lopettamispäätöksen ja palasi Hyvinkään Tahkoon ja Toni Pomell siirtyi Ykköspesikseen Loimaan Palloilijoiden riveihin.

Joukkueessa on muutamia uusia nimiä. Sami Mikkolanaho saapui Kiteen Pallosta ja muodostaa keskiverron kotiuttajajokerikaksikon Miikka Riikosen kanssa. Juuso Vuorenmäki saapui Koskenkorvan Urheilijoista IPV:stä tutun Arttu Vilanderin kopparipariksi. Suurimmat vahvistukset joukkue sai etenijäpuolelle Teemu Rouhiaisen palatessa kolmen kauden jälkeen joukkueeseen. Hän on pelannut toistaiseksi jokerina. Severi Piispanen pelasi puolestaan hyvän kauden etenijänä Pattijoen Urheilijoissa ja on operoinut nyt kakkoset hihassa KaMa-paidassa. Ykkösenä joukkue on peluuttanut Joonas Peltomäkeä. Piispanen on myös tärkeä lenkki joukkueen kulmakivenä olevassa linjassa, johon vahvistusta saatiin myös Kempeleen Kirin vuokran Sami-Jukka Korvolan muodossa. Suurimmat kysymysmerkit on joukkueen etukentällä, jossa nyt on peluutettu Peltomäkeä ja Perttu Ollia. Viime peleissä lukkarin tonttia on Henri Itävalon sijaan hoitanut Rasmus Paananen.

Mikkolanaho, Riikonen ja Vuorenmäki ovat lyöneet kaikki kaksi juoksua. Eniten tuotuja on Piispasella kolmella tuodulla ja hän johtaa myös kärkilyöntitilastoa 16 kärkilyönnillä.

Joukkueen pelinjohtajana jatkaa Mika Kulmala.

IPV pelasi viime viikolla torstaina Koskenkorvan Urheilijoita vastaan ja otti kauden avausvoittonsa 2-1 lukemin. Sunnuntaina kuitenkin Kempeleen Kiri haki selkeän 0-2 voiton Ukonniemestä. IPV on kahdella pisteellä sarjataulukon yhdestoista. Lyöjätilaston kärkisija on edelleen jo Kouvolaan palanneen Juho Hacklinin nimissä. Muut lyödyt juoksut ovat jakautuneet useampien pelaajien kesken. Miitri Pesonen johtaa etenijätilastoa seitsemällä tuodulla juoksulla ja kärkilyöntitilastoa johtaa Joona Sikiö 23 kärkilyönnillä.

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com