Joukkue

Atte Brandt 31.5.2023 Sopimus: 2024

Atte Brandt on Jyväskylän Kirin kasvatti, ja hän on urallaan pelannut 68 ottelua Superpesiksessä seuroinaan Kiri, Kankaanpää, Tahko ja Koskenkorva. Lyötyjä juoksuja Brandtilla on Superpesiksessä 2+42=44, tuotuja juoksuja kolme ja kärkilyöntejä 139.

-Innostunut ja odottava fiilis. Hienoa päästä taas pelaamaan Superpesistä. Päättynyt kausi Ykköspesiksessä Kouvolassa meni lähtökohtiin nähden hyvin, vaikka en ole kauteen ihan tyytyväinen. Olin ennen kauden alkua olkapääleikkauksessa, sitä seurasi pitkä kuntoutus ja pääsin aloittamaan lajiharjoittelun vasta helmikuussa. Vaikka lyöjätilaston voitto tulikin, niin paremminkin kulkee

Ennen jokeriksi siirtymistään Brandt nähtiin ulkokentällä lukkarin tontilla, jatkossa roolina on lyöjäjokeri.

-Lyöjäjokerin hommaan keskityttiin tänä kesänä ja siihen keskitytään myös jatkossa. Siirto jokeriksi tuli osittain pakon sanelemana olkapäävamman myötä. Päätehtävä on nyt lyödä jokerina mahdollisimman paljon juoksuja ja sitä kautta auttaa joukkuetta