Ajankohtaista


Tappio Karjalan derbyssä


IPV:llä oli omat paikkansa, mutta askeleen edellä ollut Kiteen Pallo vei pisteet Ukonniemestä 0-2 (3-4, 0-2) lukemin.

 

Karjalan Derbyssä Kiteen Pallo sen piirun verran parempi

Avausjakson alku näytti IPV:n osalta vaikealta. Ensimmäinen sisävuoro ei tuottanut suurempia tilanteita ja tasoittavalla KiPan kärki Kasperi Kaksonen kiersi heti ensimmäisellä lyönnillä kunniaa ja vierasjoukkue kasvatti johtoaan vielä kahteen sisävuoron aikana. IPV pelasi jakson aikana lopulta nousujohteisesti sisällä ja oli ulkona vahva enemmän tilanteita rakentaneen KiPan kotiutusyrityksissä. Neljännen tasoittavalle mentiinkin IPV:n 3-2 johdossa, mutta KiPa sai käännettyä jaksovoiton itselleen. IPV:llä oli lähellä kahdestikin läpilyönti jakson aikana. Ensimmäisellä kerralla Eero Kuitusen lyönti meni aivan ulkopelaajan räpylän vierestä takaa laittomaksi ja toisella kerralla KiPan Nestori Moisio teki hyvän suorituksen Mikko Kososen kolmosrajan lyönnistä. 

Toisella jaksolla IPV ei saanut parastaan irti sisäpelistä ja KiPan kaksi juoksua riittivät jaksovoittoon ja kolmeen pisteeseen. IPV:ltä hyviä suorituksia oli jakson aikana esimerkiksi Roope Seppäsen läpilyönnin pelastus ajolähdössä. Myös lukkaripeli oli hyvää sekä KiPan Joona Lehtiseltä, että IPV:n Rasmus Surakalla. 

-Ei olla vielä päästy pyörittämään sisäpeliä miten halutaan. Tilannemäärissä ollaan jäljessä ja juoksujakin pitäisi saada paremmin paikoista. Sisäpelistä kiinni. Sunnuntaina lähdetään Sotkamoa vastaan hakemaan pisteitä ja sitä kautta voittoa. Kuten perjantaina nähtiin, niin pystytään saamaan kovemmiltakin porukoilta pinnoja ja asenne pidettävä kunnossa, ykköspalkittu Toni Laakso kommentoi ottelun jälkeen. 

Redsit lähtevät haastamaan siis IPV-kasvatti Juuso Latulla vahvistunutta hallitsevaa Suomen mestaria Sotkamon Jymyä sunnuntaina. Ottelu alkaa Ukonniemessä kello 17.00.

Ottelun tunnelmiin voi palata kuvagalerian kautta. Kuvaana Sofian Gezuri. 

IPV Ylläpito ipvreds@gmail.com