Ajankohtaista


Redsit käänsi ulkopelin juhlan lopussa itselleen


IPV katkaisi tappioputkensa kääntämällä vaikean pelin lopussa itselleen 2-1 (0-2, 4-1, 4-2) lukemin. Esiin nousi lopulta Toni Laakso kunnarillaan.

IPV:llä oli kokoonpanossa muutos, kun Eero Kuitusen lisäksi kaksi keltaista korttia alkukaudella saanut Juho Hakomäki oli pois kokoonpanosta. Kokoonpanoon saatiin vahvistus Kouvolasta Ville Pesun tullessa yhden pelin lainalle ja hän pelasikin mallikkaan ottelun jokeripaidassa. 

Kolea sää jäädytti ottelun aikana molempien joukkueiden sisäpeliä. IPV teki ensimmäisen jakson aikana pari hyvää ulkopelisuoritusta, mutta mukaan mahtui myös räpylävirheillä lahjoitettu tilanne, jonka päätteeksi PattU pääsi tuomaan vapaataipaleen turvin ottelun avausjuoksun. Yksittäinen vapaataival oli kuitenkin Rasmus Surakalta vain tahra paperilla, sillä molemmilta lukkareilta nähtiin hyvää vastustajan sisäpeliä vaikeuttavaa syöttelyä. Avausjuoksun jälkeen PattU oli loppujakson hieman edellä pelissä. Neljännen aloittavalla se muodosti ottelun ensimmäisen palottoman ajolähdön kärjestä, josta se siirtyi välilyönnillä kahden juoksun johtoasemaan. Matias Kauppinen pelasti kahden palon arvoisella kopilla IPV:n suuremmalta tuholta. IPV saikin vielä kahden juoksun takaa-ajossa tilannetta aikaan, mutta kotiutukset jäivät piippuun ja kotijoukkueen avausjakso jäi juoksuttomaksi. 

Myös ottelun toinen jakso jatkoi samaa ulkopelin juhlaa. Lopulta neljännen aloittavalla vuorolla esiin nousi Toni Laakso, joka löi pallon takaa läpi kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti tuomalla myös tuplajuoksun. PattU sai vielä palottoman ajolähdön aikaan ja yhden juoksunkin. Lopulta Laakso nousi myös ulkona esiin tehdessään Miitri Pesosen ja Matias Kauppisen kanssa jakson ratkaisseet palot. 

Kotiutuskilpailussa Redsit sai neljä onnistumista ja ulkokenttä piti hyvin tasoittavalla vuorolla. 

-Totta kai iloinen, että pystyin tärkeään paikkaan onnistumaan aika täydellisen lyönnin ja myös joukkueen puolesta. Aikaisemmissa peleissä ei ole vain pomppinut meille ja omaan lyömiseen luottanut, niin ei tässä stressiä ole ollut, illan sankari ja ykköspalkittu Toni Laakso kommentoi. 

-Tonin (Laakso) lyönti avasi. Oltiin sitä ennen aika sillassa, eikä saatu mitään sisällä aikaiseksi. Tonilla kaksi peliä ollut jo äärettömän hyviä osumia, mutta ei vaan ole tullut juoksuja. Tiedetty, että noilla yrityksillä se jossain vaiheessa tulee. Luojan kiitos se tuli tänään ja tästä on äärettömän hyvä jatkaa. Tästä saadaan itseluottamusta ja virtaa. Meille elintärkeä voitto tähän viikkoon, pelinjohtaja Vesa Toikka kommentoi. 

Nyt Redseillä on edessään vajaan viikon tauko ja perjantaina 14.6. on edessä taas tärkeä vieraspeli Haminan Palloilijoita vastaan kello 18.00. 

 

Samuli Pulkkinen imatran.palloveikot@ipv.fi