Ajankohtaista


IPV ei saanut peliään rullaamaan jatkosarjan viimeisessä kotipelissä


IPV kärsi tappion selkeästi paremmalle Pattijoen Urheilijoille 0-2 (0-5, 1-4) lukemin.

Avausjakson kahdella ensimmäisellä sisävuorolla IPV sai vielä tilannetta, mutta ensimmäisellä kotiutukset jäi piippuun ja toisella Ville-Veikko Ollin viimeinen lyönti meni aivan takarajan tuntumassa laittomaksi kahden palon ajolähdössä. Muuten sisäpeli kaatui jakson aikana pahasti omiin virheisiin ja kaksi viimeistä sisävuoroa kuivui täysin näiden takia. PattU vastaavasti oli sisäpelissä huomattavasti edellä ja viimeisteli viisi juoksua jakson aikana. Osa tuli hyvistä lyönneistä, mutta mukaan mahtui myös IPV:n räpylävirhe ja kertaalleen polttoheitto painui pitkälle katsomoon. 

Toisen jakson alkuun PattU siirtyi johtoon pallon poltellessa takakentällä räpylässä. Olli sai viimeisteltyä tasoittavalla vuorolla Redsien illan ainoan juoksun välilyönnillään. Jakso ratkesi kuitenkin pitkälti PattU:n toiseen sisävuoroon. Mikael Mäkelä löi alkutahdit lyömällä kunnarin tyhjään kenttään ja illan aikana vaarallisesti lyöneet Vili Still ja Juuso Keski-Koukkari viimeistelivät vierailijoiden 1-4 johtoaseman. Tämän jälkeen IPV:n ulkokenttä pelasi kohtalaisen hyvin loppujakson aikana. Sisällä tuli myös muutama tilanne, mutta ruuti jäi märäksi eikä muutenkaan kunnollista rynnistystä syntynyt. 

-Pakko pahoitella meidän esitystä. Tiedettiin, että tärkeä peli on meillä tänään ja kentällä esitys ei näyttänyt yhtään sellaiselta. Tehtiin kyllä homma vaikeaksi ja se on pääkoppahommia. Ilme ei ollut yhtään sellainen mitä toitotettiin, että aivan hengetöntä tänään. Se heijastui suoritusten myötä koko tuohon kaksijaksoiseen tapahtumaan. Sitä nyt mietitään kaksi päivää miten tuo homma käännetään ja otetaan sunnuntaina mitä tarvitaan siinä tilanteessa, ykköspalkittu Miitri Pesonen kommentoi. 

-Odotettiin, että sisäpelissä oltaisiin vahvempia. Luokaton esitys ja tosi harmissani ihan kaikkien puolesta. Ei saatu haastettua Pattijokea ollenkaan ja meidän selkäranka mureni totaalisesti. Totta kai kaikki ymmärtää, että kun juoksuja ei tee, niin ei voi voittaa. Nyt pitää vain jollain tapaa saada paine tähän meidän tekemiseen. Ollaan oltu ilmeisesti paineettomassa tilassa jostain syystä. Meillä on Hyvinkäällä peli edessä ja pitää vain miettiä ja uskaltaa lähteä pelaamaan sitä peliä, pelinjohtaja Vesa Toikka kommentoi. 

IPV putosi nyt alemmassa jatkosarjassa neljänneksi 26 pisteellä ja on tällä sijoituksella joutumassa putoamiskarsintaan. Seinäjoen JymyJussit on tasapisteissä, mutta pitää kolmannesta sijasta ja viimeisestä puolivälieräkarsintapaikasta kiinni isommalla voittomäärällä. Jotta IPV pääsisi puolivälieräkarsintoihin, niin sen pitäisi ottaa yksi piste JymyJusseja enemmän sunnuntaina Hyvinkään Tahkon vieraana. Samaan aikaan JymyJussit kohtaa vieraissa Pattijoen Urheilijat. Molemmat ottelut alkavat kello 16.00 ja IPV järjestää Hyvinkäälle myös fanibussin. Redsien taistelu on edelleen käynnissä ja se tarvitsee sunnuntaina kaiken mahdollisen tuen! 

Samuli Pulkkinen imatran.palloveikot@ipv.fi