Pesäpallokentillä sattuu ja tapahtuu. Aamun uutisten myötä Seinäjoen JymyJussit menettävät sarjapaikkansa Superpesiksessä ja viimeiselle pudotuspelikarsintapaikalle nousee Imatran Pallo-Veikot. Redsit kohtaavat huomenna keskiviikkona 14.8. Kiteen Pallon Rantakentällä klo 17:30 ja kotona Ukonniemessä torstaina 15.8. klo 17:30. Kahdella voitolla pääsee jatkoon. Mahdollinen kolmas tarvittava ottelu pelataan lauantaina Kiteellä.
Seuran hallituksen päätöksellä joukkueen tuleviin otteluihin johdattaa kesällä kakkospelinjohtajaksi mukaan tullut Petri Pulliainen.
”Päätös tehtiin jo maanantaina sillä tiedolla, että pelaamme putoamiskarsinnoissa. Joukkue on alisuorittanut ja halusimme selkeyttää johtajuutta ja päätöksentekoa sekä viestiä niin joukkueelle kuin kannattajille, että nyt on ryhtiliikkeen aika. Meillä oli tiedote julkaisuvalmiina tiistaiaamuna ja haluamme viestiä arvojemme mukaisesti tästä päätöksestä ja sen taustoista avoimesti. Sarjapaikka ensi vuodeksi on turvattu, mutta edelleen pelinhän täytyy parantua ja sen jälkeen kaikki onkin mahdollista”, perustelee seuran puheenjohtaja Ilkka Uitti.
”Seurassa on ollut tänä vuonna hyvä kuhina ja toiminta on kehittynyt kaikilla rintamilla eteenpäin. Sen takia tulin kesällä mielelläni mukaankin. Nyt kun pyydettiin ottamaan lisävastuuta ja omaa panostani arvostetaan, niin lupauduin tekemään kaikkeni, että kasvattajaseurani säilyy Superpesiksessä. Tilanne muuttui tänä aamuna ja päästäänkin pelaamaan pudotuspelejä. Lähdetään vapautuneesti haastamaan Kiteetä. Lupaan muutoksia peluutukseen, vastustajalle yllätyksellisiä ratkaisuja ja ennenkaikkea reilusti tunnetta peliin!”, kommentoi Petri muutosta.
Vesa Toikka jatkaa joukkueessa kakkospelinjohtajana ”Pulin” apuna.
Nyt viimeistään kaikki mukaan KOKEMAAN REDS HUUMA!
IPV hallitus