Ajankohtaista


Kaudessa onnistumisia ja kehitettävää – kausikorttikampanja alkaa


Pesäpallokausi ulkona alkaa olla lopuillaan, joten on aika kertailla tapahtumia ja viestiä eri sidosryhmille seuran tilanteesta. Imatran Pallo-Veikkojen vuosi on ollut uudistuva ja aktiivinen. Tässä yhteenvetoa matkasta vuoden takaisen kriisikokouksen jälkeen, nostoja toiminnan eri osa-alueista sekä näkymiä tulevaan kauteen.

Imatran Pallo-Veikot ry:n seurakuulumisia 22.8.2024

Juniorien määrä kasvoi
Seuran tulevaisuuden jatkuvuuden pohja on aktiivinen juniorityö. Juniorien määrä seurassa kasvoi reilusti ja jatkossa juniorijoukkueita on aina pienimmistä G-junioreista alkaen vanhimpiin B-junioreihin asti. Kesän aikana joukkueet taistelivat sarjoissa ja leireillä menestyksekkäästi, kruununa E-tyttöjen SM-pronssi. Seuratoiminta levittäytyi myös naapurikuntiin pesiskerhojen muodossa, joita järjestettiin Ruokolahdella, Parikkalassa ja Rautjärvellä. Pienenevistä ikäluokista ei kuitenkaan riitä omia joukkueita kaikkiin lajeihin, joten yhteistyötä viritellään sekä Lappeenrannan Pesä-Ysien kanssa että yli lajirajojen syyskuussa starttaavan Ketterä-IPV yhteistoiminnan muodossa. Lämpimät onnittelut myös IPV Kontioille eli yli 35-vuotiaille senioreille SM-pronssista!

Ottelutapahtumien yleisömäärä nousi
Markkinoinnin teemana tällä kaudella edustuksen ottelutapahtumissa oli ”Koe Reds-huuma!”. Uusiutuneessa ottelutapahtumassa kävikin huumaa todistamassa hyvin yleisöä. Katsojakeskiarvo nousi yli sadalla edellisvuoden 804 katsojasta 913 katsojaan. Redsien terävöitynyt brändi- ja markkinointityö sai myös paljon kiitosta erityisesti aktiivisen some-viestinnän osalta.

Uusi Superpesis-joukkue rakentuu
Superpesis-joukkueen taival oli vaiherikas: talvella odotuksia nostatti hyvin sujunut TalviSuper, keväällä peli oli hieman tukossa, keskikesällä pisteitä ropisi ja kärkijoukkueita kaatui, loppukesästä ei pystytty enää suorittamaan ns. ylärekisterissä. Kauteen lähdettiin kapealla pelaajamäärällä ja loukkaantumisia jouduttiin paikkaamaan vuokrapelaajilla. Minimitavoite sarjapaikka kuitenkin varmistui ja yllättäen avautuneessa pudotuspelikarsinnassa haastettiin Kitee ihan tosissaan.

Ensi kauden joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla. Pelaajasopimuksia on kasassa tällä hetkellä 13 ja myös pelinjohto on sopimuspaperit allekirjoittanut. Neuvotteluissa on vielä 1-2 lisäpelaajaa sekä edustuksen harjoitusrinkiin nostetaan muutama oma juniori. Pelaajabudjettia on ensi kaudelle maltillisesti nostettu ja lähtökohdat ovat muutenkin hyvällä mallilla ajankohtaan nähden. Joukkue pystytään julkaisemaan kokonaisuudessaan vasta pudotuspelien päätyttyä, joten vielä joudutaan toreilla spekuloimaan tulevaa kokoonpanoa muutaman viikon ajan.

Laiva kääntyy hitaasti, töitä tehden
Talouden korjaaminen on ollut uuden hallituksen tärkein painopiste. Kriisipalaverissa vuosi sitten kerrottu lyhytaikaisten ostovelkojen määrä on vuoden aikana lähes puolitettu. Avoimesti haluamme kuitenkin viestiä, että tämä johtuu pääosin saaduista lahjoituksista sekä lyhytaikaisten velkojen korvaamisesta pitkäaikaisilla lainoilla. Varsinainen operatiivisen toiminnan tulos tulee päätymään kaudelta 2024 lähelle nollatulosta. Ottelutapahtuman kehittäminen, aitioinvestoinnit, kulurakenteen perkaaminen, monipuolistuneet yhteistyökumppanimallit ovat kuitenkin keinoja, joilla mahdollistetaan taloustilanteen kehittyminen tulevina vuosina. Keväällä otimme käyttöön sähköisen kirjanpito- ja taloudenhallintajärjestelmän, jonka ansiosta pystymme seuraamaan paremmin taloutta. Tämä yhdessä maltillisen budjetoinnin kanssa mahdollistaa talouden tasapainottaminen kokonaisuudessaan lähivuosina.

Kausikorttien ennakkokampanja alkaa
Kauden pelit on pelattu ja sitä myöten myös tulolähteet tyrehtyneet. Laskupinoja on kuitenkin vielä maksettavana syksyllä, joten käynnistämme tulevan kauden kausikorttien ennakkokampanjan ensi viikolla. Viime vuoden kaltaista alekori-hintaa emme pysty toistamaan, koska se syö ennakkoon lipputuloja. Ennakkokampanjan hinnoitteluksi on päätetty 149 euroa, ja tarjous on voimassa syyskuun loppuun asti. Opiskelija- ja eläkeläiskortin hinta on 129 euroa. Lisäksi halutessaan oman numeroidun vakioistumapaikan saa nyt kampanjan yhteydessä puoleen hintaan, eli 25 euroa.
Kausikortin normaalihinnaksi on ensi kaudeksi linjattu 189 euroa + 50 euroa istumapaikka. Toivomme mahdollisimman monen kannattajan lunastavan kausikortin jo tässä vaiheessa, ja tukevan näin seuran toimintaa.

Haluamme kiittää kaikkia pelaajia, toimihenkilöitä, vanhempia, talkoolaisia, kesätyöntekijöitä, kannustajia, yhteistyökumppaneita, toimintaa tukeneita ja muita sidosryhmiä sekä kaikkia pesäpallon ystäviä kuluneesta kaudesta!

IPV hallitus