Ajankohtaista


IPV:n pelinjohtoon nykyaikaa, tasaisuutta sekä tilastoja


Imatran Palloveikkojen joukkue uudistuu isosti tulevalle kaudelle. Myös pelinjohto uudistuu, kun viuhkaa jatkossa pitävät käsissään Atte Hakala ja Saku Havukainen. Hakala lupaa tuoda joukkueeseen tasaisuutta. Havukainen on puolestaan tarkka faktoista sekä tilastoista.

Atte Hakala on IPV:n uusi pelinjohtaja.

Ikaalisista kotoisin oleva Hakala aloitti pesäpallouransa kotikaupungissaan. Viimeiset juniorivuotensa Hakala pelasi Kankaanpäässä, jossa myös pesäpallon aikuisura alkoi. Myöhemmin Hakala palasi vielä Ikaalisiin jatkamaan peliuraansa. Vuodet 2014–2018 kuluivat Manse PP:n Ykköspesis-joukkueessa, kunnes peliura tuli päätökseen. Hakala teki kuitenkin vielä muutaman kuukauden mittaisen paluun pesiskentille Loimaalla. Loimaalla pelattiin tuolloin Suomensarjassa, mutta menestyksekäs kausi nosti joukkueen Ykköspesikseen.

Syksyllä 2018 alkoi uusi luku, Hakalan siirtyessä pesäpallon valmennustehtäviin. Hakala palasi Ikaalisiin Suomensarjaa pelaavan joukkueen pelinjohtajaksi ja joukkue nousikin heti ensimmäisellä kaudella Ykköspesikseen. Hakala jatkoi sarjanousun jälkeen vielä yhden kauden Ikaalisissa, jonka jälkeen matka vei Kankaanpäähän kakkospelinjohtajaksi. Kankaanpään Mailassa Hakala toimi kaksi kautta myös ykköspelinjohtajana. Nyt uusi haaste odottaa Imatran Pallo-Veikkojen riveissä.

” Olen ilolla seurannut seuran etenemistä. Ottelutapahtuvat ovat isossakin mittakaavassa siistin oloisia ja odotankin, että pääsen ne ensi kesänä kokemaan. Kun Ukonniemessä on mökää, yleisöä ja fiilistä, vastustajan on vaikea pelata. ” Hakala hehkuttaa.

Pelinjohtajana Hakala aikoo tuoda joukkueeseen rauhallista räiskyvyyttä. Vaikka Hakala on itse hillitty, hän uskoo saavansa pelaajat heittäytymään peliin. Tulevaisuuden kantavana teemana Hakala pitää joukkueen uskallusta heittäytyä sekä olla rohkeita.

Hakala aloittaa pelinjohtajana puhtaalta pöydältä. Tulevassa joukkueessa ei tuttuja juurikaan ole. Joitakin pelaajia vastaan Hakala on oman peliuransa aikana pelannut ja pesistä seuranneena on jonkinlaista tietoa siitä, minkälaisen roolin pelaajia joukkueesta löytyy. Kaikki kortit tulevaa kautta ajatellen ovat kuitenkin avoinna.

Tilastoja ja tarkkuutta

Toisena pelinjohtajana Reds-paidan yllensä vetää Saku Havukainen. Kiteellä koko elämänsä asunut Havukainen on viettänyt pitkän tovin pesäpallon parissa. Havukainen on toiminut ensimmäisen kerran suomisarjan pelinjohtajana vuonna 2003 ja siitä lähtien pelinjohtohommia on ollut lähes joka vuosi.  Joinakin vuosina joukkueita on ollut jopa useampi ja osa ajasta on mennyt myös Kiteen Pallossa junioripäällikkönä toimiessa. 2020 oli Havukaisen viimeinen vuosi Kiteen Pallon Superpesisjoukkueen mukana, jossa Havukainen toimi kakkospelinjohtajana yhteensä kolme vuotta. KiPasta Havukainen siirtyi Jyväskylään, jossa pelinjohto hommia oli myös kolmen vuoden ajan. Kaksivuotta meni kakkospelin johtajana ja vuosi ykköspelinjohtajana. Nyt tarjolle tuli pesti Palloveikoista, johon Havukainen tarttuu hyvillä mielin.

” Ihan mukavaa tulla lähemmäs Kiteetä. Olen asunut koko elämäni Kiteellä ja aina sieltä käsin liikkunut. Myös Jyväskylään. Jatkossakin tulen reissaamaan Kiteeltä Imatralle, mutta tuo välimatka ei tunnu enää miltään” Havukainen toteaa.

Havukaisen mukaan Imatralle on mukava tulla. Seuran kehityksen Havukainen huomasi jo kesällä ja monessa asiassa on jo menty eteenpäin. Pelinjohtaja Hakalan tulo oli jo kesällä tiedossa ja kyseessä onkin Havukaiselle tuttu kaveri jo monen vuoden ajalta. Imatralle lähtö oli siis helppoa tämänkin perusteella. Joukkue tulee uusiutumaan paljon. Havukaisen mukaan tiedossa on mielenkiintoinen joukkue, jonka sijoitusta on kovalla työllä mahdollista parantaa. Tuttuja tulevasta joukkueesta löytyy jonkin verran myös Hakalan lisäksi.

”Joona Sikiö, Mikko Kosonen ja Nino Muuruvirta ovat käyneet Kiteellä pelaamassa ja taisin olla pelinjohtajanakin silloin, kun pojat pelasivat A-pojissa. Kosonen taisi pelata Superiakin yhtenä vuonna. Pietu (Vesterinen) ja oma poika Valtteri (Havukainen) ovat sitten tuttuja Jyväskylästä” Havukainen muistelee.

Havukaisen lähestymistapa pesäpalloon on nykyaikainen, mutta tieteellinen. Havukaisen oma ajatus onkin, että mittaukset ja tilastot ovat tärkeitä. Pelissä mennään faktojen mukaan ja on tärkeää tietää miten asiat oikeasti ovat.

Tervetuloa Redseihin Atte ja Saku!

 

Iida Savinainen imatran.palloveikot@ipv.fi