Ajankohtaista


Konsta Hyötyläinen juhli kolmekymppisiään voitolla ja jatkosopimuksella


Redsit pelasi sunnuntain Talvisuper-ottelussa vahvaa ulkopeliä, joka siivitti 1-0 (1-1, 2-1) voittoon. Ottelun tauolla julkaistiin myös Konsta Hyötyläisen jatkosopimus kaudelle 2026.

Ottelun kaava oli lähes koko alkuiltapäivän se, että IPV sai melko hyvin tilanteita, mutta suurempi jatkumo sisäpelin onnistumisissa uupui. Ulkopelissä kuitenkin syntyi vahvoja onnistumisia pitkin ottelua ja sen ansiosta Ville-Veikko Ollin kolme kotiutusta riitti voittoon. Muun muassa Nino Muuruvirran palon ja haavan arvoinen koppi ensimmäisen jakson neljännellä tasoittavalla vuorolla Ossi Meriläisen lyönnistä käytännössä varmisti avausjakson tasatuloksen.

-Ulkopeli meiltä aivan huippu. Siihen ollaan panostettu koko talvi ja näkyy niitä juttuja pelissä, Konsta Hyötyläinen kommentoi ottelun jälkeen.

Hyötyläinen viettää myös kolmekymmentävuotispäiväänsä, ja hänet yllätettiin kesken ottelun Ruudun jaksotauon haastattelussa jatkosopimuksen kirjoittamisella. Hän oli ottelun jälkeen iloisella mielellä ja kertoi myös talven kuulumisistaan.

-Nyt on kyllä erittäin hyvä fiilis. Tällä hetkellä valmennus on täällä ihan viimeisen päälle ja seurajohtokin on uudistunut. Uusi meininki, niin oli todella helppo tehdä päätös. Liikunnan ja terveystiedon opettajana olen Tampereen seudulla. Elämä on työtä ja treeniä. Sitten yrittää aina levätä, kun kerkeää. Nyt nautitaan tämä päivä ja ilta, sitten aletaan taas treenaamaan kohti seuraavaa peliä.

- Konsta tuo nuoreen joukkueeseen tarvittavaa kokemusta ja johtajuutta. Ammattimainen asenne ja suhtautuminen harjoitteluun tuo hyvän esimerkin arjen aherrukseen. Pelillinen vastuu ja rooli on myös merkittävä syy Konstan sopimuksen jatkamiseen vuodelle 2026, edustusjoukkueen kokoamisesta vastaava hallituksen jäsen Marko Räsänen kommentoi.

IPV pelaa seuraavan Talvisuperpesis-ottelunsa Oulussa 15.2. Joensuun Mailaa vastaan.