Vahva ulkopeli oli nähtävillä heti alusta lähtien. Roope Seppänen teki esimerkiksi pari polttoa kotipesään ja lukkari Pietu Vesterinen oli hyvin lyhyiden lyöntien perässä ensimmäisillä vuoroilla. Tästä huolimatta selkeästi pelillisesti edellä ollut KiPa karkasi kahden juoksun johtoasemaan. Kahden ensimmäisen sisävuoron jälkeen IPV:n ainoat kärkilyönnit olivat tulleet ykköset hihassa pelanneelle Justus Niemeläiselle. Muilta osin sisäpeli oli täysin tukossa. Koko jakson osalta kärkilyönnit onnistuivat 27 prosentilla.
Sisukkuutta IPV:ltä osoitti Matias Kauppinen. Hän sai pallon ikävän näköisesti heti alussa jalkaansa kakkosrajassa. Pitkän huoltotoimenpiteen jälkeen hän vielä aristi jalkaansa, mutta jatkoi peliä. Hän teki ulkona pari vahvaa suoritusta. Sisällä puolestaan hän rakensi tilanteen, josta Aappo Savikoski löi Redsien kavennusjuoksun. Tämä jäi kuitenkin sisäpelin ainoaksi onnistumiseksi ja avausjakso meni KiPan nimiin.
Myös toisella jaksolla IPV taisteli ulkopelin ansiosta, mutta Juho Keinänen vei KiPan heti avausvuoroparilla johtoon.
Toisen aloittavalla syntyi toivonkipinä, kun Ville-Veikko Olli löi pallon kolmoskulmasta läpi. Savikoski ehti kotiin tasoituksen arvoisesti, mutta Olli paloi itse kolmospesälle ja kunnari jäi syntymättä. Tasoittavalla vuorolla Jiri Pippola löi KiPan uudelleen johtoon.
Olli sai enää tasoituksen aikaan ja IPV jäi ilman tärkeitä pisteitä.
-Ulkopeli antaa mahdollisuuden, mutta sisällä pitää rääpiä kasaan mitä saadaan. Tänään ei saatu riittävästi. Sunnuntaina lähdetään voittamaan, ykköspalkittu Olli kommentoi.
-Ulkopeli oli taistelua ja puolustamista. Jälleen oltiin hyviä siinä. Vastustaja joutui lyömään hyvät lyönnit, että sai juoksut. Sisäpelissä ei sitten pärjätty tänään. Nyt harmittaa todella paljon, mutta viimeinen nollaus ja viimeinen taistelu sitten Kiteellä. Niin kauan, kun on toivoa, niin taistellaan. Se täytyy olla mentaliteetti viikonlopun ajan, että ollaan sunnuntaina oikeasti valmiit taistelemaan voitosta. Runkosarja kestää 33 peliä. Tuntuu, että viimeiset pelit ratkaisee, mutta kyllä se on koko runkosarjan pistepotti. Yksi peli jäljellä ja katsotaan, mihin riittää, pelinjohtaja Atte Hakala kommentoi.
Positiivista antia ottelussa oli se, että paikalla oli kauden yleisöennätys 1510 katsojaa. Myös Kiteeltä saapui runsaasti kannattajia ja kannustus oli molemmin puolin hyvää.
Taistelua pudotuspelipaikasta ei ole täysin menetetty, mutta se mutkistui paljon KeKin sekä PattU:n ottaessa täydet pistepotit. Pudotuspeleihin pääsy edellyttäisi IPV:ltä kolmea pistettä Kiteeltä sunnuntaina kello 17:00 alkavassa ottelussa. Samaan aikaan PattU:n täytyisi jäädä pisteittä Koskenkorvan Urheilijoiden ja KeKin Sotkamon Jymyn vieraana. Redsit tarvitsevat siis kaiken tuen sunnuntaina Kiteellä. Otteluun on tarjolla myös fanimatka, josta tarkemmat ohjeet löytyvät aiemmasta uutisesta.