Superpesis


Kausi päättyy torstaina Ukonniemessä


Redsit pelaa kauden viimeisen ottelunsa torstaina, kun Sotkamon Jymy saapuu vieraaksi Ukonniemeen. Vaikka panoksia ottelussa ei enää ole, niin joukkue on viimeistä kertaa mahdollista nähdä tänä kesänä tositoimissa Punainen sydän -teemaottelussa. Myös Suomen mestaruutta tavoittelevan Sotkamon Jymyn tähtisikermän näkeminen tuo oman mielenkiinnon.

IPV kaatui tiistaina Kiteen Pallolle 1-0 (3-3, 8-1) lukemin. Samaan aikaan Koskenkorvan Urheilijat jäi pisteittä ja Seinäjoen JymyJussit nappasi kolme pistettä, ja se varmisti IPV:n sijalle yksitoista sekä kauden päättymisen runkosarjaan.

Koko kauden näkökulmasta ajatellen Redsit saavutti vähimmäistavoitteensa, eli karsintojen välttämisen. Touko-kesäkuu oli erittäin vaikea, kun kuudestatoista ottelusta oli kasassa vain yhdeksän pistettä, ja karsinnat näyttivät vahvasti kutsuvan. Vahva heinäkuu viidellätoista pisteellään antoi kuitenkin uskoa ja Redsit taistelivat villikortti paikoista aivan päätöskierroksille saakka.

IPV:n tehokkaimmat kotiuttajat kauden aikana ovat olleet Ville-Veikko Olli (2+32=34), Mikko Kosonen (3+22=23) ja Sasu Toikka (3+10=13). Loppukaudesta paluun Redseihin tehnyt Toni Laakso on lyönyt kymmeneen otteluun yhdeksän juoksua ollen koko IPV:n lyöjätilaston neljäs. Etenijätilaston kärjessä ovat Miitri Pesonen (23), Joona Mäkelä (20) ja Matias Kauppinen (17). Kärkilyöntejä on kertynyt eniten Toikalle (118), Pesoselle (102) ja Kososelle (100) 

Vierasjoukkue Sotkamon Jymy tulee sijoittumaan sarjataulukossa toiseksi, ja sillä on nyt kasassa 59 pistettä ja se on päästänyt vähiten juoksuja Superpesiksessä (112). Joukkue kasvatti tiistaina voittoputkeaan kahdeksaan otteluun kaatamalla Hyvinkään Tahkon 1-0 (7-7, 6-0) lukemin. Samassa ottelussa Roope Korhonen nousi kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkeen. Hänellä on nyt lyötynä 1508 juoksua.  

Toinen uusi ennätys Jymyn riveistä nähtiin Itä-Länsi viikonloppuna, kun Iivari Vihanto heitti pallon tutkaan 161,5 kilometrillä tunnissa, joka on kovin mitattu heitto pesäpallon historiassa. 

Roope Korhonen on lyönyt tällä kaudella 2+87=89 juoksua, ja se on kolmanneksi eniten Superpesiksessä. Hänen edellään lyöjäkuninkuustaistossa ovat Vimpelin Vedon Jukka-Pekka Vainionpää (3+91=94) ja Manse PP:n Perttu Ruuska (7+84=91). 

Jymyn lyöjätilastossa Korhosen jälkeen tulevat Hannes Pekkinen (1+23=24) ja Aapo Komulainen (0+23=23). Etenijätilastoa johtavat Elmeri Purmonen (39), Niko Korhonen (32) ja Jere Vikström (29). Kärkilyöntejä on kertynyt eniten Roope Korhoselle (142), Vikströmille (123) ja Niko Korhoselle (122). 

IPV ja Jymy ovat kohdanneet tällä kaudella kerran Sotkamossa, jossa Jymy oli parempi 2-0 (6-0, 3-2). IPV ei ole voittanut vielä Jymyä nykyisellä Superpesistaipaleellaan. 

Samuli Pulkkinen samuli.17@hotmail.com