Superpesis


Manse PP niukkaan voittoon kotiutuslyöntikisassa


Juho Keinänen ei ollut vieläkään pelikunnossa ja Ilkka Ylitalo siirrettiin numerolle yhdeksän

IPV ja Manse PP pelasi tiukan neljännen puolivälieräottelun. Tamperelaiset tasoitti sarjan kotiutuslyönneillä lukemin 1-2 (2-1, 0-6, 0-0, 1-2). Sarjan ratkaiseva ottelu pelataan heti perjantaina Tampereella kello 17.

Juho Keinänen ei ollut vieläkään pelikunnossa ja Ilkka Ylitalo siirrettiin numerolle yhdeksän. Isolla todennäköisyydellä Keinänen ei pelaa perjantainakaan.

Manse PP sai avausvuorolla juoksutilin auki, kun Rasmus Surakka ei saanut Mikko Kososen polttoyritystä kiinni. Muuten IPV pelasi hyvän ulkovuoron ja sai tehtyä kaksi paloa kotipesään. Ensimmäinen oli hieno suoritus Aleksanteri Haukalta Henri Puputin välilyönnistä. IPV:n juoksutili aukesi tasoittavalla mielenkiintoisen tapahtumasarjan päätteeksi. Konsta Hyötyläisen lyönti meni läpi kakkosjatkeelta etutilanteessa. Perään lähtenyt Topias Lilja sotkeutui kentän reunalla olleeseen verkkoon ja Joona Sikiö toi tasoitusjuoksun niukan pesäkilvan päätteeksi.

Toisella vuoroparilla molempien joukkueiden yhden palon ajolähdöt kuivuivat kahteen kotipesään syntyneeseen paloon.

IPV pelasi loistavan kolmannen ulkovuoron. Erityisesti etukenttä esitti hyviä suorituksia. IPV:n tasoittava sisävuoro alkoi nihkeästi, mutta se muodosti kahden palon ajolähdön. Tommi Piirainen kuitenkin epäonnistui tilanteen purkamisessa osittain Juha Puhtimäen vaikeiden syöttöjen vuoksi.

Manse PP muodosti viimeisellä sisävuorollaan palottoman ajolähdön. Kotiuttaminen oli vaikeaa ja kotipesään tuli kolme paloa. IPV muodosti tasoittavalla palottoman ajolähdön ja käytti aikalisänsä. Jokeripaitaan vaihdettu Juho Toivola tuli purkamaan tilannetta. Ensimmäisellä yrityksellä Severi Tikkakoski poltti Konsta Hyötyläisen kotiin. Tilanne jatkui takatilanteena. Jakso ratkesi, kun Joona Sikiö ehti kotiin Toivolan välilyönnistä. Tämä tarkoitti, että IPV:n välieräpaikka oli jaksovoiton päässä.

IPV muodosti toisen jakson alkuun palottoman ajolähdön. Juho Toivola paloi mailan varressa ja Tommi Piiraisen kotiuttamisvaikeudet jatkuivat. Lopulta Joona Sikiön koppi tyhjensi kentän. Manse PP pääsi tasoittavalla kolmen juoksun johtoon Juha Puhtimäen, Juha Niemen ja Lauri Kivisen lyönneillä.

Toisella vuoroparilla IPV:llä oli heikompi sisävuoro. IPV:n leirissä närää aiheutti Sasu Iivarisen kakkosrajan lyönti, joka tuomittiin laittomaksi. Vuoron aikana oli jo nähty tilanne, jossa lyönti oli jälkikäteen tuomittu laittomaksi. Juha Niemi vei tasoittavalla Manse PP:n neljän juoksun päähän kolmosjatkeen lyönnillä, jonka Juuso Myllyniemi toi. Niemen viimeisellä Tuomas Jussila teki mielenkiintoisen karkaamisen kotiin ja Mikko Kososen pomputtelujen vuoksi pääsi tuomaan 0-5 juoksun.

Kolmannella vuoroparilla IPV muodosti yhden palon ajolähdön. Tommi Piiraisen viimeinen lyönti johti kahteen paloon. Manse PP viimeisteli jakson kuudennen juoksun ottamalla yllätysoton Tuomas Jussilan lyönnistä.

IPV:n neljännellä sisävuorolla ei nähty isompia tilanteita ja siirryttiin supervuoroon.

IPV ei päässyt supervuorolla ykköspesää pidemmälle. Manse PP:llä oli pitkään etutilanne päällä. Tilanne kuivui kolmeen paloon mailan varressa. Myös Mikko Kosonen teki tärkeän pelastuksen kolmospuolella läpilyönnin yrityksestä.

Kotiutuslyöntikilpailun ensimmäisellä kierroksella Juho Toivola kotiutti ykkösrajan näpyllä Ilkka Ylitalon, mitä lukkari Juha Puhtimäki ei saanut kiinni. Tuomas Jussila kotiutti tasoittavalla viimeisellä parilla Severi Tikkakosken kakkosjatkeen lyönnillä.

Toisella kierroksella Manse PP:n hyvät ulkopelisuoritukset piti IPV:n nollilla. Ottelu ratkesi Henri Puputin  keskisaumalyöntiin.

- Ensimmäinen jakso pelattiin hyvin. Toisella jaksolla oli siinä paikat heti päästä johtoon, mutta ei päästy. Kaveri teki pari juoksua ja pääsi siitä keulille ja vei toisen jakson. Superilla meillä oli kehno aloitus, mutta sitten oli hyvää ulkopeliä ja kestettiin siinä. Kotarit on oma maailma. Tiukka tappio. Sarja 2-2, huomenna ratkaistaan kumpi menee mitalipeleihin. Lähdetään taas taistelemaan ja nauttimaan pelaamisesta. Varmasti tulee huomennakin hieno peli! Meillä ei ole mitään paineita tällä hetkellä, eikä missään vaiheessa ollutkaan. Tavoitteena oli suora säilyminen. Sitten, kun päästiin pudotuspeleihin se oli meidän aika iso onnistuminen. Hyvin ollaan kimmerretty ja laitettu Manse aika ahtaalle. Niin kuin Puhtimäki sanoi, pelattiin kaksi ensimmäistä peliä paremmin ja Manse ollut pikkuisen parempi kaksi seuraavaa peliä. Juho Toivola kommentoi.

-Ensimmäinen jakso tiukkaa vääntöä ja kääntyi meille. Toisella jaksolla Tampere oli selkeästi parempi. Sitten mennäänkin arpapeliin. Oli tiukkaa vääntöä ja kääntyi tällä kertaa Manselle. Tämä on pesistä ja huomenna hommat jatkuu. Ei tässä paineita ole kellään. Ollaan pelattu kuukausi veitsi kurkulla ja siitä voi miettiä onko paineita vai ei. Pelinjohtaja Jukka Mäkinen kommentoi.

Imatran Pallo-Veikot samuli.17@hotmail.com