IPV joutui jälleen otteluun jälleen pahasti varamiehisenä, kun kokoonpanosta puuttuivat Sasu Toikka, Mikko Kosonen ja Aleksanteri Haukka.
Joukkueen nuoresta kaartista mukana olivat, viime otteluissa avausyhdeksikössä pelanneen, Roope Seppäsen lisäksi Miika Riikonen ja Roope Räsänen. Riikoselle ottelu oli ensimmäinen ulkokentällä Superpesiksessä. Koppariparina ottelussa nähtiin jokeripaidasta ulkokentälle siirtynyt Joona Sikiö ja Ville-Markus Kosonen.
IPV:n sisäpeli jäi Kiteellä vaisuksi, kolmostilanteita sateisella Rantakentällä syntyi vain kahdeksan ja kärkilyöntejä kertyi kaksikymmentä. Parhaimmat kotiutustilanteet olivat Toni Kohosella, Miitri Pesosella ja Sasu Iivarisella, mutta juoksutili jäi avaamatta.
Redsien parhaina palkittiin Joona Mäkelä ja Ville Pietinen. Kiteen parhaimmisto ottelussa olivat kaksi juoksua mieheen lyöneet Hannes Pekkinen ja lyöjäjokeri Jiri Pippola.
Ottelun alussa nähtiin juhlallinen hetki, kun Kitee kunnioitti oman kasvattinsa Toni Kohosen pitkää peliuraa tribuuttivideolla ja luovuttamalla Kohoselle muistopaidan. Ottelu oli todennäköisesti Kohoselle viimeinen Superpesiksessä tutulla Rantakentällä.
IPV:n ottelut jatkuvat sunnuntaina kotiottelulla Ukonniemessä Kankaanpään Mailaa vastaan.