Superpesis


KiPa toistamiseen parempi


IPV lähtee juhannuksen viettoon alla tappio Kiteen Pallosta 0-2 (0-1, 3-5) lukemin. Pelit jatkuvat torstaina 30.6., kun Vimpelin Veto saapuu vieraaksi Ukonniemeen.

IPV jatkoi samalla kokoonpanolla kuin sunnuntain KaMa-ottelussa. Mikko Kosonen oli edelleen poissa ja Juho Hacklinin laina jatkui. Molemmat joukkueet muokkasivat toiselle jaksolle lyöntijärjestystä. IPV:llä nähtiin yksittäinen numeroiden vaihto, Hacklin siirtyi numerolle kolme ja Sasu Toikka numerolle neljä. KiPalla muutoksia nähtiin enemmän. Suurin muutos oli ensimmäisellä jaksolla hieman loukkaantuneen Jesse Eskelisen siirtyminen numerolta kaksi numerolle yhdeksän.

Kolmostilanteet ottelussa menivät KiPan hyväksi 10-12.

Ottelun kaksi ensimmäistä vuoroparia ei tuottanut suurempia tilanteita. Vasta kolmannella vuoroparilla Sasu Toikka sai muodostettua IPV:lle ottelun ensimmäisen kolmostilanteen, joka jatkui yhden palon ajolähdöksi. Juho Hacklinin purkuyritys päätyi kuitenkin kentän tyhjentäneeksi kopiksi. Myös KiPa sai tasoittavalla ensimmäistä kertaa kunnon tilannetta aikaan. Konsta Hyötyläinen sai tehtyä Juuso Latusta palon kotiin päivän ensimmäisestä kunnollisesta kotiutusyrityksestä, jota Jiri Pippola yritti.

Miitri Pesonen sai neljännellä vuoroparilla muodostettua IPV:lle kahden palon ajolähdön, joka kuivui viimeisenä lyöjänä olleen Sasu Iivarisen koppiin. KiPa muodosti tasoittavalla yhden palon ajolähdön. Ensimmäisestä kotiutusyrityksestä Sasu Toikka sai poltettua Elmeri Purmosen, mutta lopulta Otso Mäkelä ratkaisi jakson kiteeläisille näpäyttämällä Juuso Latun kotiin.

Toisen jakson alkuun IPV teki pari hyvää ulkopelisuoritusta ja sai muodostettua ensimmäisellä sisävuorolla palottoman ajolähdön kärjestä ilman tulosta Toni Kohosen ja Sasu Toikan kotiutusyritysten päätyessä paloiksi. KiPa vastasi toisen jakson avausjuoksusta toisella vuoroparilla Jiri Pippolan kotiuttaessa Samu-Kalle Varosen välilyönnillä.

Kolmannella sisävuorolla KiPa siirtyi jo 0-4 johtoon. IPV esitti tasoittavalla piristymistä sisällä. Ensin Joona Mäkelä karkasi Sasu Toikan lyönnistä kotiin Redsien illan avausjuoksun arvoisesti. Myöhemmin vuoron aikana Sasu Iivarinen kotiutti vielä Joona Sikiön välilyönnillä.

Takaa-ajo vaikeutui neljännellä vuoroparilla, kun Elmeri Purmonen ehti kotiin Hannes Pekkisen lyönnin polttaessa ulkopelaajan räpylässä kolmossaumassa. IPV pääsi omalla sisävuorollaan ainoastaan kahden juoksun päähän Sasu Toikan kotiuttaessa Joona Mäkelän ja kolme pistettä matkasi Kiteelle.

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com