Superpesis


Haastattelussa Nino Muuruvirta


Haastattelussa Redsien paitaan kolmen Haminassa vietetyn kauden jälkeen palannut Nino Muuruvirta. Peliajan ja erityisesti ulkopeliroolin perässä Haminaan lähtenyt seuran oma kasvatti palaa takaisin entistä kokeneempana, ja on valmis ottamaan kopparin paikan IPV:n kokoonpanossa.

Viime kaudella Nino Muuruvirta oli Ykköspesiksen runkosarjassa joukkueensa paras, ja koko sarjan kuudenneksi paras, etenijä 36 tuodulla juoksulla. Kärkilyöntitilastossa hän oli Haminan toiseksi paras, ja koko sarjan kolmanneksi paras, 127 kärkilyönnillä. Superpesiksen runkosarjassa Muuruvirta on pelannut 89 ottelua, joissa hän on lyönyt 1+10=11 juoksua, tuonut 49 juoksua ja kerännyt 192 kärkilyöntiä.

Muuruvirran pesisura Imatralla alkoi jo varhain IPV:n junnuissa. Pesäpallo tuli tutuksi myös oman isän Risto Muuruvirran kautta.

-IPV:n pesiskoulussa aloitin, mutta se taisi silloin jäädä siihen yhteen kesään. Ykkös- tai kakkosluokalla aloitin sitten varsinaisesti pelaamaan, kun lähdin parin kaverin mukana treeneihin. Sillä tiellä ollaan

-Iskä on pelannut pesistä, ja myös pappa on pelannut alasarjoja aikoinaan. Iskä on pyörinyt pesäpallossa mukana ja sitä kautta on tullut kuviot tutuksi pienestä pitäen

Paikka IPV:n edustusjoukkueen ringissä avautui Muuruvirralle jo nuorena. Debyytti edustuksessa oli vuorossa kesällä 2016 Ykköspesiksessä ja Superpesis debyytti tapahtui 2017. Superpesis ehti tulla tutuksi, ennen siirtymistä Haminan oranssiin paitaan.

-IPV:n edustukseen pääsin kunnolla kaudella 2016, 18-vuotiaaina, täytin siinä sitten kohta 19-vuotta. IPV:ssä meni Superissa kolme kautta, sitten lähdin Haminaan kattomaan vähän erilaista meininkiä. Haminaan lähdettiin isomman roolin perässä, ja sitä roolia kyllä saikin siellä. Ulkopelin takia sinne lähdin, että pääsisin pelaamaan myös ulkona. Halusivat minut sinne, niin mikäs siinä oli lähteä. Kolme kautta pelasin HP:ssä, ensin kausi Ykköspesiksessä, sitten kausi Superissa ja kolmas kausi jälleen Ykköspesiksessä

Kolme kautta Haminassa toivat runsaasti peliaikaa, vastuuta ja kokemusta. Kolmen kauden jälkeen Imatralle palaa erilainen pelimies. Mitä kaudet Haminassa opettivat?

-Eniten varmaan sitä, että pitää treenata aika paljon jos haluaa pärjätä, varsinkin Superpesiksessä. Ykköspesiksellä ja Superilla on kuitenkin aika paljon eroa. Superissa pitää tehdä hommia joka ikinen päivä, jos haluaa pärjätä. Se on ehkä suurin mitä jäi käteen. Vaikka se yksi kausi Haminassakin pelattiin Superia, meillä oli hyvä joukkue ja treenattiin hyvin, niin silti ei riittänyt mihinkään. Paljon hyviä sekä harmittavia muistoja, hienoja ihmisiä ja ystäviä jää näistä vuosista mitä Haminassa sai viettää. Kokonaisuutena paljon valmiimpi pelaaja sekä urheilija sieltä saapuu takaisin Punaisiin!

Paluu IPV:n paitaan ja Superpesikseen kypsyi pelaajan mielessä vähitellen HP-vuosien aikana. 

-Oikeastaan viime vuonna mietin jo talvella, että jatkossa pelaan Superpesistä. Joko noustaan Haminassa tai sitten lähdetään muualle. Ykkössarja oli jo nähty. Sarjan sisällä on isot erot, ja kuitenkin pääsarjassa pelaaminen kiinnostaa enemmän

Viimeksi IPV:n paidassa pelatessaan Muuruvirta nähtiin monesti etenijäjokerina. Ulkokentällä oma pelipaikka on aina ollut kopparina.

-Haminassa olin koko ajan kopparina. Se on se oma tontti ollut. Sisäpelissä rooli on vaihdellut. Pääasiassa numeroilla 1-3 pelasin, rooli oli etenijä/vaihtaja. Ykköstilanteen purku on varmaan se vahvin itselle. Vuosien varrella rooli on vähitellen muuttunut. Viimeksi kun olin täällä, rooli oli puhtaasti etenijä. Viime kaudella puolet kaudesta pelasin numeroilla 2-3 ja puolet kaudesta olin ykkösenä

IPV:n kasvatti palaa kotiin innostuneena ja hyvillä mielin, joukkueessa on paljon tuttuja. Myös oman veljen, viisi vuotta nuoremman, Miitri Pesosen kanssa samassa joukkueessa pelaaminen kolmen vuoden tauon jälkeen tuntuu mukavalta.

-Mikäs täällä on ollessa. Mukavaahan kotona on olla. Ei tarvitse reissailla, ja pääsee joka päivä porukassa treenaamaan. Joukkueessa on paljon vanhoja tuttuja, se on oikein mukavaa. Yksi syy miksi halusin tulla tänne pelaamaan, on se, että pääsee veljen kanssa taas pelaamaan. Pari kautta on oltu aiemmin samassa joukkueessa IPV:ssä

IPV:n kauden 2023 joukkuessa Muuruvirta näkee paljon potentiaalia. Myös pelinjohto saa kiitosta.

-Suht nuoria pelaajia on paljon. Sellaisia, jotka haluavat mennä koko ajan eteenpäin ja joilla on myös varaa mennä eteenpäin. Sitten on yksi vähän vanhempi herra siellä. Toikan Sasu tuo kokemusta, ja tietää mitä se voittaminen on. Hyvä lisä nuoreen porukkaan.

-Viuhkassa Toikan Vesseli tuo siihen sitten oman mausteensa. Saa keitellä aikamoisen sopan tuohon tästä porukasta. Harjoituskaudella on ollut mielenkiintoista, mitä on tehty. Niin paljon uutta on tullut

Mitä ensi kesänä Ukonniemessä on odotettavissa? Millainen on IPV vuosimallia 2023?

-Viimekautista kovalyöntisempi porukka on kasassa, näin uskallan väittää. Ja kuten sanoin Toikan Vesa tuo oman mausteensa. Se on aika yllätyksellinen välillä, ei ole varmasti mitään prosenttipesistä, kun ryhdytään pelaamaan. Yllätyksiä ja rohkeaa pesäpalloa tullaan näkemään ihan varmasti. Niin se meidän pitää pelatakin, ainakin tällä hetkellä ollaan lähdössä altavastaajana suurimpaan osaan peleistä. Sitä kautta pelin pitää ollakin rohkeaa ja yllätyksellistä. Iloista yleisöön menevää pesistä. Ulkopeli edellä toki mennään

Henkilökohtiaset tavoitteet alkavalle kaudelle ovat paluumuuttajalla selkeät. Ulkopeli tulee olemaan ykkösenä, kun tavoitteista puhutaan

-Tavoite on, että pystyy pelaamaan hyvällä tasolla Superia ulkokentällä ilman mitään suurempia notkahduksia. Sitä ehkä odottaa itseltä juuri nyt eniten. Se että ulkona pärjää, ja pystyy menemään siellä eteenpäin paljonkin

-Sisäpelissä ei ole sen suurempia tavoitteita, ulkopeli edellä mennään. Olen pitänyt itteäni aina enemmän ulkopelaajana. Sisällä rooli on sitten mikä tulee olemaan. Omasta tekemisestä kiinni missä sitten pelaa. Tasaisuutta haen sisäpeliinkin, sitä että pelaan paremmin sisällä kuin viimeksi pelasin Superia. Totta kai sitä haluaisi ykköskeulassa pelata, mutta sinne ei niin helposti pääse. Meillä on hyvät pojat siihen

Nousit IPV:n edustuksen ryhmään 18-vuotiaana, olet nyt 25. Miten pesäpallo on tänä aikana muuttunut. Onko peli erilaista, kun silloin seitsemän vuotta sitten?

-Varmaan fyysisyys on isoin juttu siinä ajassa. Nyt lyödään kovempaa, heitetään kovempaa ja juostaan kovempaa. Vaatimukset on kasvanut, pelaajat ovat monipuolisempia. Sitten kuvioita on käyty vaihtamaan entistä enemmän, sitä kautta ulkopeli on tullut aktiivisemmaksi. Peleissä on loppu viimeksi pienistä asioista kiinni miten peli kääntyy

Mitkä sitten ovat olleet uran tähänastiset kohokohdat. Mitä muistoja nousee mieleen vuosien varrelta?

-Pakkohan se on sanoa. että täällä nousu Superpesikseen. Mutta ehkä itelle menee vielä edelle se, kun noustiin Haminassa. Siellä olin silloin isommassa roolissa ja pelasin ulkokentällä, Se menee ehkä vähän edelle, vaikka kasvattajaseurassa on hienoa nousta Superpesikseen. Totta kai kohokohtiin kuuluu myös A-junnujen Suomen mestaruus, mitalit ovat aina mitaleja. Toivottavasti edessä päin on vielä parempaa.

 

Tomi Sillanvuo tomi.sillanvuo@gmail.com