Superpesis


Halli-SM avauksessa tappio kotiutuslyönneillä


IPV aloitti Halli-SM pelit tappiolla Kiteen Pallon ollessa parempi kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 1-2 (0-2, 5-3, 0-2) lukemin.

Avausjaksolla IPV:llä oli ongelmia sisäpelissä esimerkiksi kärjen onnistumisten kanssa. Tommi Piiraiselle avautui kuitenkin jokaisella vuorolla kotiutusyritys ilman tulosta. Ulkopelissä sen sijaan nähtiin muutamakin hyvä onnistuminen. Esimerkiksi Rasmus Surakka esitti hyviä otteita lautasella ja Nino Muuruvirta esti yhden juoksun syntymisen upealla heitolla takakentältä. KiPa ratkaisi jakson itselleen kahdella Jiri Pippolan lyönnillä, juoksujen tuojina Aku Kettunen ja Matias Litmanen

Toiselle jaksolle IPV teki muutoksen, kun Joona Sikiö joutui jättämään ottelun kesken ja Veeti Lankinen otti hänen paikkansa kopparina, samalla Nino Muuruvirta siirtyi numerolle kaksi ja Lankinen otti paikan numerolla kuusi. Myös KiPalta nähtiin loukkaantuminen toisen jakson aikana ja Kasperi Kaksonen otti kärjestä Otto Kauppisen paikan.

Jakson alkuun KiPa otti johtoaseman ensimmäisen aloittavalla Samu Vainikaisen kotiuttaessa vielä pelikunnossa olleen Kauppisen. IPV alkoi pelaamaan kuitenkin pirteää jaksoa ja heti avausvuorolla se viimeisteli kolme juoksua. Ensin Rasmus Surakka kotiutti merkkaamattomalla lyönnillä kakkossaumaan Joona Mäkelän ja perään Mikko Kosonen löi pallon takaa läpi ja hallisääntöjen puitteissa Muuruvirta ja Surakka toivat 3-1 johtoon riittäneet juoksut. Seuraavalla vuorolla Piirainen sai vihdoin onnistumisen kotiuttamalla Muuruvirran, joka oli myös tuomassa IPV:n viidettä juoksua kolmannella sisävuorolla Sasu Toikan kolmosrajasta läpi menneellä lyönnillä. KiPa kavensi viimeisellä sisävuorollaan tilanteeksi 5-3 Pippolan ja Joona Lehtisen lyönneillä. 

Kotiutuslyönneillä KiPalta onnistui kaksi paria ja IPV:ltä ei nähty yhtään juoksua. 

IPV:ltä palkittiin Rasmus Surakka, joka löi sekä toi yhden juoksun pelaten myös loistavan ottelun lautasella. ja pelasi numerolla kolme 71% kärkilyönneillä. KiPalta palkittiin puolestaan Aku Kettunen. 

IPV on yhdellä pisteellä lohkon kolmannella sijalla ja ratkaisee paikan Halli-SM lopputurnauksessa lohkoa kolmella pisteellä johtavaa Joensuun Mailaa vastaan Ukonniemi Areenalla 5. maaliskuuta. 

IPV Ylläpito samuli.17@hotmail.com