Joukkue

Ville-Veikko Olli 31.5.2023 Sopimus: 2024

Pian 26 vuotta täyttävä Ville-Veikko Olli pelasi henkilökohtaisesti onnistuneen kauden lyödessään KoU:n riveissä 3+45=48 juoksua ollen joukkueensa paras kotiuttaja. Eurajoen Veikkojen kasvatti teki debyyttinsä Superpesiksessä kesällä 2014 Kankaanpään Mailan riveissä ollen samalla kaudella vuoden tulokas. Koskenkorvan Urheilijoita Olli on edustanut vuodesta 2017 lähtien. Superpesiksen runkosarjaotteluita Olli on pelannut yhteensä 237 ottelua, joissa lyötyjä on 7+166=173, tuotuja 77 ja kärkilyöntejä 616.

- Olen pelannut Superia neljä kautta Kankaanpäässä ja viisi Koskenkorvalla. Sitoutunein ja odottavaisin mielin tulen Imatralle. Muutos on varmasti suuri ympäristön ja pelaajien suhteen, mutta toisaalta samaa pesäpalloa täälläkin pelataan. Pelaajat ovat tuttuja lähinnä vastustajan paidasta. Atte Brandtin kanssa on tullut pelattua kahteen otteeseen samassa joukkueessa. Lisäksi esimerkiksi Rasmus Surakka on tuttu Jyväskylän pesisakatemiasta.

-Hyvä, että kotiutusosastolla on laajuutta. Se auttaa pelinjohtoakin peluuttamaan monipuolisesti, eikä vastuu juoksujen lyömisestä kasva kenellekään liian suureksi.

-Viime kauteen mahtui monenlaista roolia. Ulkona pelasin lukkarina, linjassa ja pari peliä kopparinakin. Sisäpelissä pystyin parhaiten auttamaan joukkuetta kotiutustilanteissa. Aika tulee näyttämään, missä roolissa pystyn parhaiten auttamaan joukkuetta. Pelinjohto tekee päätökset aina kulloisenkin tilanteen mukaan.